Kategoriat
Yleinen

Tiedote helmikuu 2021 – varattavat saunavuorot 11.2. lähtien

Maskun Jääkarhut ry
Tiedote helmikuu 2021

Jippii!
Kokeiluluonteisesti avaamme Jääkarhujen saunan 11.2.2021 lähtien kaksi kertaa viikossa erikseen varattavia saunavuoroja käyttäen.

Alueen kuntien ja kaupunkien sekä Aluehallintoviraston suosituksesta koronarajoituksia on jatkettu
28.2.2021 asti. Monet uimapaikat ovat kehitelleet erilaisia ratkaisuja saunavuorojen järjestämiseksi omien tilojen ja mahdollisuuksien rajoissa. Mekin Jääkarhuissa haluamme vastata jäsenten runsain mitoin tulleisiin toiveisiin saunan avaamisesta, tietenkin AVIN suositukset ja rajoitukset huomioiden.

Miten kaikki tapahtuu:

  • Sauna on auki torstaisin ja sunnuntaisin alla olevien saunavuorojen mukaisesti.
  • Löylyihin pääsee VAIN varaamalla itsellesi tunnin mittaisen saunavuoron.
  • Jokaiseen saunavuoroon otetaan maksimissaan 10 henkilöä.
  • Vuorojen välissä on aikaa tulemiselle ja lähtemiselle, pidäthän huolen siitä, että saunot vain oman vuorosi aikana ja näin huomioit osaltasi koronarajoitukset.

Miten varaan

  • Mieti itsellesi sopiva saunavuoro alla olevista. Varauksen voi tehdä aikaisintaan saunapäivää edeltävänä päivänä.
  • Tee siis varaus keskiviikkona ja/tai lauantaina klo 17-19 välisenä aikana soittamalla Saijalle p. 040 575 3605.

1. vuoro klo 15-16
2. vuoro 16.15-17.15.
3. vuoro 17.30-18.30
4. vuoro 18.45-19.45

Miten maksan
Maksut ovat kuten olivat ennen rajoituksia, eli jäsenille 4€/kerta, ei jäsenille 6€/kerta (lapset 2€/3€).
Maksuvälineinä käy käteinen, uimaliput ja liikuntaedut (liput sekä verkkomaksut).
Jäsenmaksuista löydät tietoa nettisivuiltamme www.maskunjaakarhut.fi /Jäsensivu

HUOM! Tälläerää viimeinen kylmäuinti ilman saunaa on siis sunnuntaina 7.2.2021 klo 17-19.

Saavuthan paikalle vain täysin terveenä. Mikäli tunnet mitään flunssan oireita, niin jätäthän uinnin toiseen kertaan. Huomioithan, että suosittelemme maskin käyttöä.

Maskun Jääkarhujen ry:n hallitus

Kategoriat
Yleinen

Tiedote 22.1.2021

Alueen kuntien ja kaupunkien sekä Aluehallintoviraston suosituksesta koronarajoituksia on jatkettu 7.2.2021 asti.

Haluamme kantaa vastuumme epidemian leviämisen estämiseksi, joten seudulliset talviuintipaikat sekä Maskun Jääkarhujen sauna on edelleen suljettu.

Monet uimapaikat ovat kehitelleet erilaisia
ratkaisuja omien tilojen ja mahdollisuuksien rajoissa ja niin mekin Jääkarhuissa, josta tiedotimmekin jo aiemmin Tammikuussa.
Jääkarhujen avannolle pääsee siis edelleen kylmäuintiin ilman saunaa, torstaisin ja sunnuntaisin klo 17-19.

Jäsenille uinti on maksuton ja ’ei jäsenille’ 2€/henkilö. Pukuhuoneet ovat lämmitetyt ja tarjolla on kaikille lämmintä mehua.
Saavuthan paikalle vain täysin terveenä. Mikäli tunnet mitään flunssan oireita, niin jätäthän uinnin
toiseen kertaan.

Huomioithan, että suosittelemme maskin käyttöä sekä pukuhuoneissa, että laiturilla.

Maskun Jääkarhujen ry:n hallitus

Kategoriat
Yleinen

Tiedote tammikuu 2021 – Kylmäuinti-toiminta Jääkarhujen saunalla (uinti ilman saunaa) 14.1.2021 alkaen

Jääkarhujen hallitus on tehnyt päätöksen aloittaa kylmäuinti-toiminnan Jääkarhujen saunalla (uinti ilman saunaa).

Uintiajat ovat 14.1.2021 lähtien torstaisin ja sunnuntaisin klo 17-19. Käytössä on pallolaskuri jolla varmistetaan, että pukuhuoneissa ei ole yli 10 henkilöä kerrallaan.

Jäsenille uinti on maksuton ja ’ei jäsenille’ 2€/henkilö. Pukuhuoneet ovat lämmitetyt ja tarjolla on kaikille lämmintä mehua.
Saavuthan paikalle vain täysin terveenä. Mikäli tunnet mitään flunssan oireita, niin jätäthän uinnin toiseen kertaan.

Huomioithan, että suosittelemme maskin käyttöä sekä pukuhuoneissa, että laiturilla.

Maskun Jääkarhujen ry:n hallitus

Kategoriat
Yleinen

Tiedote 16.12.2020 – Talviuintipaikka suljettu 10.1.2021 saakka

Koronavirustartuntojen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto päätti 10.12.2020 kiristää Varsinais-Suomen alueen kokoontumisrajoituksia kuten olette varmasti jo lehdistä lukeneet.

Perjantaista 11.12. alkaen alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa järjestettäviä yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskee sama rajoitus kuin sisätiloissa järjestettäviä.
Molemmissa voi järjestää korkeintaan 10 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, kun niissä noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus – ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi.

Tästä johtuen seudulliset talviuintipaikat ovat sulkeneet ovensa ajalla 3.12.2020-10.1.2021 mukaan lukien Maskun Jääkarhujen sauna.

Tämä merkitsee myös sitä, että odotettua ja toivottua Jouluaaton
saunaa ei valitettavasti tänä vuonna pystytä lämmittämään.

Pidetään siis läheisistämme huolta ja pysytään terveinä kaikki.
Olkaa kuulolla ja seuratkaa kotisivujen tiedotusta, toivotaan parasta, että mahdollisimman pian voisimme taas lämmittää saunaa ja nähdä siellä teitä kaikkia!

Hyvää Joulua Kaikille!
Maskun Jääkarhujen ry:n hallitus

Kategoriat
Yleinen

Tiedote 30.11.2020 – Sauna suljettu 15.12.2020 saakka

Tiedote 30.11.2020

!!! Huomioi uusi julkaisu, jossa ilmoitetaan että sauna on suljettu 23.12.2020 asti. – Ylläpitäjä !!!

Vallitsevan koronapandemian johdosta Maskun kunta suosittaa aikuisten (yli 18-vuotiaat) sisätiloissa tapahtuvan ryhmäharrastustoiminnan keskeyttämistä ajalle 28.11.-15.12.2020.

Haluamme osaltamme olla tukemassa tässä ajankohtaisessa tilanteessa epidemian leviämisen ehkäisemisessä ja suljemme Jääkarhujen saunan kunnan suosituksen mukaisesti 15.12.2020 asti.

Uusien tietojen ja ohjeistuksien osalta seuraathan aktiivisesti kotisivujamme. Jäseniä tiedotamme lisäksi sähköpostitse.

Terveisin

Maskun Jääkarhujen ry:n hallitus

Kategoriat
Yleinen

Tiedote marraskuu 2020

Terveisiä Jääkarhujen saunalta. Uintikausi on alkanut mukavan vilkkaana ja riskiryhmille varattu tunti klo 15-16 on otettu hyvin vastaan. Se on selkeästi ollut tarpeellinen lisä näin erityisaikana.
Tällä hetkellä AVI:n ohjeistuksen mukaan Varsinais-Suomessa saa järjestää yli 20 henkilön tilaisuuksia, jos tapahtuman järjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden.

Haluamme seuraavilla pienillä lisäjärjestelyillä osaltamme varmistaa, että ohjeistettu henkilömäärä ei saunalla ylity. Otamme ruuhka-aikoina käyttöön helpon pallolaskurin.

Uimari ottaa pallo Siiristä kun saapuu saunalle ja palauttaa sen pois lähtiessään. Näin jokainen tietää ja pystyy varmistumaan sallitusta henkilömäärästä jo saunalle tullessaan.
Suosittelemme myös noin tunnin uintiaikaa, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus nauttia tästä ihanasta yhteisestä talviuintiharrastuksesta.

Tulethan uimaan vain täysin terveenä ja huolehdit käsihygieniasta.
Uintiajat kaudella 2020-2021
Riskiryhmään kuuluville klo 15-16
Muut uimarit klo 16-19.30

Toivoisimme myös, että saisimme lisäapuja lämmitys- ja valvontavuoroihin. Yhdenkin kerran apu auttaa eikä velvoita jatko-osallistumiseen. Talkooavusta saat kiitokseksi ilmaisen uintikerran ja/tai
lisäksi yhden uimalipun sekä hyvän mielen.
Hallituksen jäsenet neuvovat mielellään lämmitys- ja valvontatehtävissä.

Terveisin
Maskun Jääkarhujen ry:n hallitus

Kategoriat
Yleinen

Kutsu juhlistamaan 15-vuotista jääkarhun taivalta 11.10.2020

Tervetuloa aloittamaan meidän kanssamme yhdessä uutta uimakautta Saunaparonin Holvisaunoille 11.10. klo 15-19.30.

 Ohjelmassa huomionosoitukset Jääkarhujen 15v. juhlavuoden kunniaksi sekä viime kauden uimaprinssin ja -prinsessan kruunajaiset. Ohjelma alkaa klo 18.00.

Muistelemme Jääkarhujen syntyä ja matkaa kuvin ja sanoin. Laulaa lurautamme yhteislaulua ja nautimme juhlavuoden kunniaksi kakkukahvit sekä grillimakkaraa.

Sauna on tuttuun tapaan lämmin!

Tervetuloa, toivottavasti nähdään siellä!

 Terveisin

Saija ja Katja sekä Maskun Jääkarhujen ry:n hallitus

Kategoriat
Yleinen

Tiedote: Lokakuu 2020

Aloitamme uintikauden torstaina 1.10.2020.

Meidän kaikkien talviuimareiden toiveena on, että Jääkarhujen sauna voidaan pitää avoinna läpi koko kauden. Tästä syystä teemme pieniä järjestelyitä uintiaikoihin kulloisenkin vallitsevan tilanteen ja tarpeen mukaan.

Huomioithan tällä kaudella, että olemme varanneet riskiryhmään kuuluville oman uintiajan. Jos koronatilanne muuttuu vaikeammaksi, tiedotamme muutoksista kotisivuillamme, jäsentiedotteena sähköpostilla sekä pukuhuoneiden ja Siirin ilmoitustaululla.
Seuraathan itsekin aktiivisesti tilannetta, että voimme kaikki nauttia talviuinnista turvallisissa olosuhteissa.

Kultaisia sääntöjä; tulethan uimaan vain täysin terveenä ja huolehdit käsihygieniasta.

Uintiajat kaudella 2020-2021
Riskiryhmään kuuluville klo 15-16
Muut uimarit klo 16-19.30

Jos sinulla on mahdollisuus osallistua saunan lämmitykseen tai valvontavuoroon (tai ns välivuoroon) kauden aikana vaikka yhdenkin kerran tai pienen hetken, otamme apusi ilolla vastaan. Talkooavusta saat kiitokseksi ilmaisen uintikerran ja/tai lisäksi yhden uimalipun sekä hyvän mielen .

Terveisin
Saija ja Katja
sekä Maskun Jääkarhujen ry:n hallitus

Kategoriat
Yleinen

Vuosikokouskutsu 2020

Vuosikokous järjestetään 4.10.2020 klo 14 Saunaparonin Majalla.

Vuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä koronatilanteen vaikutukset saunan aukioloaikoihin.

Kahvitarjoilu sekä ilmainen uintikerta vuosikokoukseen osallistuville.

Tervetuloa mukaan aloittamaan uintikausi!
Sauna lämpiää klo 15-19.30 (klo 15-16 varattu riskiryhmille).

Maskun Jääkarhut ry hallitus

Kategoriat
Yleinen

Kylmäuintikausi alkaa torstaina 1.10.2020

Kausi alkaa torstaina 1.10.2020

Aukioloajat: Tiistai, Torstai ja Sunnuntai. Klo 15.00 – 19.30.

Uintiajat:

  • Klo 15.00 – 16.00 on varattu  vain riskiryhmäläisille 
  • Klo 16.00 – 19.30 kaikille

Tervetuloa!